Yhteystiedot

Esan taidemyynti ja viestintäpalvelu
Vanhanorpantie 485
68370 Ullava
Puh. 050 5605634
esa.heino (at) kotinet.com
www.taidejaviestinta.fi

Päivitetty 28.1.2012

Viestintäpalvelut

Viestintä on kaikkinensa varsin laaja käsite ja siihen liittyy moninainen kirjo erilaisia asioita ja toimia. Osasta näistä minulle on karttunut useiden vuosien mittainen kokemus. Olen taittanut ja ollut mukana toimittamassa useita erilaisia julkaisuja: aikoinaan ilmestyneen Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja-sarjan julkaisuja, henkilöstölehtiä, toimintakertomuksia, esitteitä. Lisäksi olen hoitanut monien seminaarien tms. tilaisuuksien käytännön järjestelyjä jne. Myös sisäinen viestintä on minulle tuttua.

Erityisesti ajattelisin tarjoavani palveluita pienille yrityksille, yhdistyksille ja yksityisillekin henkilöille.

Yhden tai muutaman henkilön yrityksissä ei välttämättä ole ollut aikaa, osaamista tai intoa minkäänlaisen esitteen tekemiseksi. Kuitenkin sellaiselle on saattanut joskus olla tarvetta. Yrityksestä kertovan esitteen tai yksinkertaisemman "prosyyrin" tekeminen ei välttämättä ole edes järin kallista. Asia riippuu siitä, minkä tasoisen esitteen haluaa ja millaisia kappalemääriä tarvitsee.

Yritysten lisäksi myös yhdistykset ja mikseipä yksityiset henkilötkin saattavat joskus tarvita erilaisia taittopalveluita (esim. historiikki tai muu julkaisu). Voin tarjota palveluitani myös tekstin muokkaamisessa, esimerkiksi tiedotteen laatimisessa. Tarvittaessa voin tulla ottamaan esitteeseen tai muuhun julkaisuun tarvittavat valokuvatkin (tavallisia "peruskuvia", ei studiokuvauksia).

Jos palveluistani voisi olla apua sinulle, niin ota yhteyttä. Jutellaan lisää.

 

Terveisin Esa